Palautuminen osa 1 - Havahtuminen

Koronavuosi 2020 jää mieleeni monestakin syystä, mutta yksi niistä on se, että istuin itseni mössöksi. Havahduin tähän ensimmäistä kertaa ajaessani autolla ja ihmetellen, olinko tulossa kipeäksi, sillä tunsin outoa turvotusta kropassani. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että tämä johtui istumisesta, lymfakierron estymisestä ja pitkään jatkuneesta pinnallisesta hengityksestä. Aluksi etsin selitystä mahdollisesta sairastumisesta, mutta pian tajusin oireiden johtuvan elintavoistani.

Tällaisia havahtumisia tulee meille kaikille, mutta harvoin kiinnitämme niihin huomiota, jätämme ne omaan arvoonsa ja jatkamme samaan malliin. Etsimme syitä muualta sen sijaan, että pysähtyisimme ymmärtämään omaa toimintaamme – miettimään, miten viikko on kulunut, mitä olemme tehneet ja kuinka olemme itsestämme huolehtineet.

Palautumisen käsite on minulle aina liittynyt fyysisyyteen ja urheiluun, vaikka en olekaan erityisen fyysinen ihminen. Energiani suuntautuu moneen innostavaan asiaan, mutta ne eivät liity oman itseni henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.

Otsikon teema Havahtuminen tarkoitti minulle kehon ja mielen välisen yhteyden puutteen huomaamista, yhteyden, jonka pitäisi olla luontainen ja itsestään selvä, mutta joka minulla oli katkennut nähtävästi jo vuosia sitten.

Ymmärsin, että tuntikausien istuminen Teamsissa ja koneella ei ole millään mittarilla järkevää. Silti, kun lonkkia kolotti, pohkeet ja käsivarret turvottivat ja mielessä pyöri lukematon määrä ajatuksia, en kytkenyt niitä yhteen.

Pohdin, mitä pitäisi syödä voidakseni paremmin, mutta silti aloitin aamuni pelkällä kahvilla ja puolen päivän aikaan mietin, miksi järki ei luista. Tuijotin yöpöydällä olevaa kirjakasaa, jota aiemmin olin ilolla odottanut iltojeni seuralaisiksi, mutta en kyennyt tarttumaan kirjoihin. Katsoin kännykästä Hesarin uutisotsikoita niska väärässä ja mietin, miksi päätä jomottaa.

Minulla on usein paljon mielen päällä – ajatuksia, tietotyötä, asioiden eteenpäin viemistä. Pidän itsestäni, mutta en ymmärrä, miksi en huolehdi itsestäni. Jos piittaisin näin vähän perheestäni, pitäisin itseäni tunteettomana ihmisenä.

Joskus tuona koronavuonna silmiini osui ensimmäisen kerran sana palautuminen. Tiedätte sen tunteen, kun joku asia on tuttu ja itsestään selvä, mutta se kolahtaa vasta tiettynä hetkenä, jonain sellaisena kuin olet vastaanottavainen. Liityin erilaisille postituslistoille, luin, kirjoitin muistiin ja ajattelin paljon asiaa. En tietenkään tehnyt mitään. Usein ajattelin mieluummin, vaikka tiedän, että ajatukset ilman sanoja ja tekoja eivät johda mihinkään.

Eräänä päivänä selailin somea ja törmäsin Method Putkiston palautumisteemoihin. Siitä hetkestä voisi käyttää sanontaa ”Sattuma suosii asialleen valmistautunutta mieltä”, koska muuten sitä seuraavat tapahtumat eivät olisi johdattaneet minua opiskelemaan palautumista ja sen valmentamista Method Putkisto-instituuttiin.

Palataan niihin myöhemmin, blogin osassa kaksi. Sen olen päättänyt nimetä Kolahdukseksi, eikös se sovi hyvin havahtumista seuraavaksi askeleeksi.

Katri Kujanpää

MP Palautumisen valmentaja

Katso ohjaajasivuni tästä.